Olen pahoillani niiden puolesta, joille tämä muutos tuottaa ongelmia. Jo aikaa sitten uhosin siirtäväni blogin toiseen osoitteeseen Vuodatuksen jatkuvan temppuilun takia ja nyt olen vihdoin saanut aikaiseksi toteuttaa uhkaukseni. Uusi Tassunjälkiä -blogi löytyy osoitteesta:

             http://tassuja.blogspot.com/

Löysin Anun blogista linkin testiin, jossa voi testata oletko mies vai nainen. Ei kannata ottaa liian vakavasti, mutta käykääpäs testaamassa: http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/omaelama/sukupuolitesti/

Minä olen 55% mies, 45% nainen. Olenkin kuullut sanottavan, että minulla on naiseksi isot pallit. Ei kerrota tätä Janille. Voi tappaa erotiikan.

Meillä ei ole tapana juhlia kenenkään syntymäpäiviä, mutta on puhuttu, että voisimme poikien juhlapäivinä kuitenkin kakun tekaista, kunhan kasvavat niin isoiksi, että ymmärtävät herkuttelun syyn. Tänä vuonna ajattelin jättää kakun vielä väliin, mutta spontaanisti kuitenkin intouduin leipomaan, vieläpä päivän etuajassa. Leipoessa selitin Juholle, että siitä tulee isoveikan oma 3v. syntymäpäiväkakku.

Kahvipöydässä tuli puhetta Putte -possusta (arvaatte varmaan keskusteluun johtaneet aasinsillat). Kun Jani uteli tuleeko Juhostakin Putte-possu, poika kielsi kovasti ja totesi, ettei hänestä tule Putte-possua vaan kakkupossu. Ja Jannesta ei tule kakkupossua vaan korvikepossu. Näin on laitettu taas asiat järjestykseen.

Poika muuten ymmärsi oman synttärikakun merkityksen turhankin sanatarkasti ja nosti kauhean äläkän, kun Jani yritti ottaa omaa palaansa juhlakalun kunniaksi väsätystä kerma-suklaa-hässäkästä. Yritinpä siinä sitten korjata sanojani ja selittää, että kakku on tarkoitettu kaikille, vaikka se tehtiinkin Juhon kunniaksi. Ei siis ihan sananmukaisesti JUHON kakku.

Juho täyttää huomenna (17.10.) 3v. Postinkantajalla on ollut tekemistä jo tänään, kun on kanniskellut pojalle lahjoja mummoloista. Lahjakirjoista hyödyn minä yhtälailla kuin Juho. Eilen yritin kertoa ulkomuistista satua pienestä, keskikokoisesta ja suuresta pukista (vai mitä ne nyt oli), kun meiltä löytyvät lukemattomat opukset eivät pojalle kelvanneet. Niin paljon kuin pieni mies lahjoista innostuikin, suurimman innon laannuttua kaikken hämmästyttävin ihme oli tämä mystinen laitos nimeltä POSTI. Kuinka sellainen pieni läpyskä, postimerkki, saa tavarat liikkumaan Keski-Suomesta aina Lapin lääniin asti?

Kyllä tuonkin päähän monenlaisia ajatuksia mahtuu. Eivät ne aina järin kehittäviä ole. "Tuossa on kissa. Sillä on häntä. Hännästä on hyvä ottaa kiinni. Otanpa siitä kiinni. Mitähän tapahtuu, kun siitä vetää?". No, nyt kolmevee raaputtelee postimerkkejä irti lahjapaketeistaan ja liimaa niitä kirjekuoreen, jonne on sujauttanut omat onnittelukorttinsa, ja kirjoittaa omilla sievillä puumerkeillään osoitetta kirjekuoreen. 

Tänään kävin ensimmäistä kertaa poikien kanssa Kemin kirjastossa. Olen toki käynyt siellä Juhon ja Janin kanssa ennenkin, ennen vauvan syntymää. Juho osaa olla hankala sellaisissa paikoissa. Ei millään mene jakeluun, että kirjastossa pitää olla hiljaa, eikä saa juoksennella ympäriinsä kuin päätön kana. Luettiin pari kirjaa ja kierrettiin lastenosasto. Kortti on yhä hankkimatta ja vierailu jäi muutenkin melko lyhyeksi. Jannekaan ei antanut arvoa hiljaisuudelle. Lupasin, että seuraavalle käynnille tullaan kunnolla ajan kanssa. Ja minä hankin sen kirjastokortin.

Tähän loppuun vielä kuva eilisillalta. Daisy ja Nemi ovat olleet taas linssiluteina niin hyvässä kuin pahassa, mutta tällä kertaa sievästi samalla kupilla.

Daisy ei ole vieläkään pudottanut kokonaan pentukarvaansa. Kaulan ympärillä on paksu pehko jäljellä, samoin takaruumiissa ja jaloissa.   

Nyt on sympatiat sympatioitu, nemiseni.

Jos näen vielä yhdenkin päättömän linnun, raadellun oravan, verannalle raahatun takkuisen pupujussin, teetän mittatilauksena kissanmentävän kokovartalohaarniskan, jossa tuo piru ei voi kuin hengittää maskin rei'istä raikasta ilmaa ja uneksia tinttisalaatista jököttäessään liikuntakyvyttömänä keskellä pihaa. Se lihoo. Miksiköhän? Syö enemmän kuin söivät Leevin kanssa kahden ja pyytää siihen päälle tipupaistit, kanipadat ja kurrehöystöt. Hiiristä en ole nähnyt vilaustakaan. Mahtavat pitää pippaloita talon alla, onhan kettu popsinut suihinsa molemmat hiirikissat ja jättänyt tuon kelvottoman ryökäleen jahtaamaan varpusia.

Ja mitä Daisyyn tulee: pitäisiköhän ennen seuraavaa lenkkiä tuikata sinappia persauksiin vai juottaa rakettidieseliä? Olen aina pitänyt lenkkeilystä, mutta nyt olen saanut todellisen liikuntakärpäsen puraisun. Hankin soutulaitteen ja olen alkanut taas hölkkäämäänkin. Enkä tosiaan voi valittaa vetävästä koirasta. Päinvastoin, koira valittaa vetävästä emännästä. Se lähtee innolla mukaan ja niin kauan, kun lämmittelen kävelemällä, se on koko sydämestään menossa, mutta auta armias, kun otan ensimmäiset juoksuaskeleet! Korvat luimussa ja allapäin hiihtelee niin kaukana takana kuin suinkin ja siinä minä sitten työnnän tuplarattaita ja vedän koiraa.

Janikin käy päivittäin lenkillä. Lenkit ovat vielä vähän hitaampia kuin minulla, joten teemme erilliset lenkit - paitsi viikonloppuisin, kun ukko parka osallistuu rääkkeihini. Daisy nauttisi takuulla enemmän Janin vauhdista, mutta se sattuu olemaan niin mamman tyttö, ettei suostu kävelemään kunnolla ilman emäntää. Mitä siis teet, kun koira ei tahdo hölkätä, eikä tahdo kävellä ilman hölkkääjää?    

Kerroin pari päivitystä sitten kuinka Juho on kyllästynyt satukirjoihin ja olen siksi kehitellyt iltasadut itse. Nyt olen hoksannut, että pojassa on sopeutumiskykyä vaikka muille jakaa. Eilen sanoin, että on kaksi vaihtoehtoa; joko katsomme iltasadun sijasta kuuta ja tähtiä tai luemme jonkun tutun sadun. Juho tahtoi tuijottaa avaruutta. Sehän käy hyvin. Olen aina kärsinyt unettomuudesta, ja mitäs uneton muuta tekisi kuin tuijottaisi tähtiä. Monia tarinoita olen avaruudesta keksinyt.

Kun vauva meni nukkumaan, majoituin Juhon kanssa olohuoneen sohvalle tuijottelemaan taivasta. Juho väitti, että kuulla ja tähdillä on kylmä. Minä väitin, ettei ole, koska kuu ja tähdet vetäytyvät pilvipeiton taakse lämpimään jos niitä viluttaa. Jani tiesi kertoa, ettei lentokoneellakaan ole niin kylmä kuin Juho epäili, koska lentokoneisiin laitetaan ainetta, joka estää jäätymisen. Ja jokaiselle tiedoksi: kuulla oikeasti on hymyilevä naama. Katsokaapas vaikka.

Kävi muuten vallan hyvin iltasadusta.  

Pahus! Anu oli jättänyt tällaisen pirullisen meemin viidelle ensimmäiselle kommentoijalle ja minä tietenkin työnsin nokkani tuleen. Älkää yrittäkö paeta paikalta! Viisi ensimmäistä ottakoot mukaan ja ilmoittakoon asiasta kommentteihin.

Viisi asiaa pakastimessani:

1. jäätä
2. pullia
3. mehua
4. raparperia
5. pakkasmittari 

Viisi asiaa vaatekomerossani (vaatehuoneessani):

1. parittomia sukkia
2. pölypunkkeja
3. lasten satukirjoja
4. vauvan vaippoja
5. wc-paperia

Viisi asiaa autossani:

1. roskia
2. vanha sanomalehti
3. ystävältä anastettu Aku Ankka
4. naarmuisia cd -levyjä
5. tyhjiä, likaisia muovipusseja 

Viisi asiaa käsilaukussani

1. melko tyhjä lompakko
2. käsittämätön määrä vanhoja muistilappuja, täynnä käsittämättömiä muistiinpanoja
3. liisteriä (tilaajalahjana saatua huulikiiltoa)
4. Kalastajan vuosi 2008 -kalenteri (minä en kalasta)
5. paljon tilaa avaimille, jotka harvoin vievät niille tarkoitettua tilaa, koska ovat alati hukassa

Viisi seuraavaa tämän lukenutta, mutta ei vielä tätä tehnyttä, haastan mukaan!